Rebetikamusiikin kitaratyylit ja musiikillinen fuusio

Marko Jouste
1994 Etnomusikologian vuosikirja  
Marko Jouste Rebetikamusiikin kitaratyylit ja musiikillinen fuusio "The tradition of Greek culture is one big stomach. He have inside Spain, East, all the Mediterranean sea, from other planet maybe, it's one big stomach ... " Hristos Spourdalakis Tämä artikkeli käsittelee harmonista ajattelua kreikkalaisessa kaupunkimusiikissa eli rebetikassa sekä siinä käytettyjä kitaransoittotyylejä, soittotekniikoita ja niissä tapahtuneita muutoksia 1920-luvulta 1960-luvulle. Aluksi esittelen
more » ... len rebetikakitaran, jonka sointiominaisuudet on suunniteltu erityisesti rebetikaa varten. Toiseksi pohdin rebetikamusiikin säestysharmonioiden alkuperää ja esittelen 1930-luvun kitaransoittotyylejä ja rebetikalle ominaisia soittotekniikoita. Lopuksi vertailen erään sävellyksen 1930-luvun levytyksen ja 1960-luvun uudelleenlevytyksen kitaransoittotyylissä ja harmonisessa ajattelussa tapahtuneita muutoksia. Kuten Peter Manuel (1989, 70) esittää, länsimaiset musiikintutkijat eivät ole olleet kiinnostuneita suurten musiikkikulttuurien fuusioista. Musiikintutkijoita ei myöskään ole kiinnostanut harmoniset ajattelutavat näissä fuusioissa. Rebetikalaulujen soinnuttamisesta -jonka esikuvat löytyvät länsimaisesta musiikista -ei juurikaan löydy tutkimuskirjallisuutta. Tutkijat ovat keskittyneet lähinnä laulu-ja soitinmelodioiden analyysiin tai laulujen sanoituksiin. Rebetika sai alkunsa Kreikan populaarimusiikkityylinä 1920-ja 1930-luvuilla. Se syntyi kahden musiikkityylin kohtaamisesta. Mannerkreikkalainen teka-tyyli , josta rebetika varsinaisesti kehittyi, oli ennen 1930-lukua vankiloissa ja hasiskapakoissa, tekaissä, soitettua musiikkia. Teka-tyylin musiikki oli lähinnä kreikkalaisella pitkäkaulaluutulla, buzukilla ja sen pienoismuodolla, baglamalla säestettyjä miesten esittämiä lauluja, johon kuului improvisoituja vapaametrisiä sooloja, taksimeita. Säestyssoittimena oli usein kitara. (Smith 1991, 322-324; Holst 1989, 44) Vuosien 1922 ja 1923 aikana Ateenaan ja sen satamakaupunkiin Pireukseen muutti satojatuhansia anatoliankreikkalaisia pakolaisia 1. He toivat mukanaan oman musiikkinsa, smyrneikon eli cate-aman -tyylin . Tämä kaupunkimusiikkityyli 1) Anatolian sodan seurauksena tapahtuneen ns. Smyrna-tai Vähän-Aasian-katastrofin (1922)(1923) seurauksena lähes koko Anatolian kreikkalaisvähemmistö siirrettiin Manner-Kreikkaan. 66 Rebetikamusiiikki sai nimensä cafe-aman -kahviloiden mukaan, joita oli kreikkalaisten asuttamissa satamakaupungeissa, kuten Smyrnassa (Izmir) ja Konstantinopolissa (Istanbul). Cafe-aman -tyylin musiikkia lauloivat sekä miehet että naiset. Melodiasoittimina olivat viulut, sellot, ud-/uutut, kanun ja sandourit. Säestyksessä käytetiin zi-/ejä eli sormi lautasia, defiä eli kalvotamburiinia ja myös keraamista tai metallista turkkilaista rumpua, toumbe/ekia. Myöhemmin cafe-aman -tyylissä käytettiin säestyssoittimena myös kitaraa ja pianoa (Holst 1989, 71). Teke-ja cafe-tyylit elivät rinnakkain aina 1930-luvulle asti, jolloin cafe-tyyli oli sulautunut uuteen yhdistelmätyyliin, rebetikaan. 1930-lukua sanotaan rebetikan klassiseksi kaudeksi, jolloin rebetika tuli kaupallisten levytysten myötä tutuksi Kreikan suurimpien kaupunkien asukkaille. Tätä rebetikan kukoistuskautta ei kestänyt pitkään, sillä Metaxasin diktaattori kautena 1936-1941 turkkilaisia kulttuuripiirteitä yritettiin hävittää, ja turkkilaisvaikutteiset rebetikalevytykset joutuivat tiukkaan sensuuriin. Toisen maailmansodan saksalaismiehityksen aikana rebetikaa ei levytetty ja 1940-luvun lopulla käydyn sisällisodan aikana sensuurilait otettiin jälleen käyttöön (Smith 1989, 189). Vasta 1950-luvulla rebetika sai laajan ja heterogeenisen yleisön, mutta tuolloin siitä oli tullut varsin toisenlaista musiikkia kuin mitä se oli ollut 1930-luvulla. Kolmas rebetikaan ja erityisesti sen kitaratyyleihin vaikuttanut perinne on länsimainen musiikki 2 . Voikin sanoa että, 1930-luvun rebetikassa yhdistyvät itämainen modaalisuus ja sen esityskäytännöt sekä eräät länsimaisen musiikin tyylipiirteet ja esityskäytännöt. Ehkä tärkeimpänä rebetikan musiikkityylin muuttumiseen vaikuttaneena tekijänä pidän länsimaista sointuharmoniaa ja duurimollitonaliteettia. Yksi tapa lähestyä rebetikan länsimaistumisprosessia on analysoida laulujen harmonisia rakenteita ja erityisesti säestyssoitinten, kuten kitaran soittotyyliä. Koska kitara on rebetikamusiikin pääasiallinen säestyssoitin, kitaransoittotyylin muutokset kuvastavat länsimaisen musiikin vaikutusta Kreikassa. Ennen 1930lukua teke-tyylissä kitaransoittoon sovellettiin esimerkiksi turkkilaisen ud-Iuutun soittotekniikoita, mutta 1930-luvulta lähtien kitaraa käytettiin yhä enemmän sointusoittimena (Spourdalakis haast. 1992). Kitaratyylin muutokset eivät vielä 1930-luvulla vaikuttaneet rebetikan luonteeseen, mutta sodan jälkeen ja erityisesti 1950-luvulla länsimaistuminen oli jo selvempää. En väitä, että kitara aiheutti tämän muutoksen, mutta muutoksen airut se kuitenkin oli.
doi:10.23985/evk.101040 fatcat:7kgmsuy5q5fdva3rathqicdg6m