Yritän tässä kirjoituksessa selvittää, voiko evoluu-tion huomioon ottaminen valaista psykofyysistä ongelmaa eli kysymystä, miten esimerkiksi aivofy-siologia ja mielentilat eli fysikaalisten ja psyykkis-ten toimintojen taso kytkeytyvät toisiinsa. Lähtö-kohdaksi otan Howard Patteen esittämän käsityk-sen, että on luultavasti mahdotonta ylittää yhdellä hypyllä siirtymä, johon biologiselta evoluutiolta on kulunut miljardeja vuosia. Jollakin tavalla kuvaan on saatava mukaan se, että siirtymä

more »

... sten prosessien tasolta ihmisen psyykkisiin toimintoi-hin on tapahtunut vaiheittain valtavien aikakausien kuluessa. Esittämässäni skenaariossa evoluutio tarkoit-taa ennen kaikkea yhä uusien luokitteluiden ja hierarkioiden syntyä. Itse asiassa vasta niiden avulla voi ylipäänsä syntyä erillisiä systeemejä ja niille ympäristöjä. Jotta voidaan puhua ympäris-töstään jossakin määrin erillään olevasta systee-mistä, on edellytettävä, että systeemi ei ole täysin ympäristönsä vallassa; toisin sanoen, että kaikki mitä systeemin ympäristössä tapahtuu, ei vaiku-ta siihen. Systeemi pystyy silloin jollakin taval-la luokittelemaan ympäristöään. Ympäristössä on silloin tapahtumia, jotka vaikuttavat siihen, ja tapahtumia, jotka eivät vaikuta. Mitä kehitty-neemmästä systeemistä on kysymys, sitä laajem-pi tällaisten rajoitusten ja luokittelujen taso on. Jos voidaan jossakin mielessä puhua evoluuti-on etenemisestä, se käsittääkseni tarkoittaa juu-ri tällaisten rajoitusten, luokitteluiden ja niiden hierarkioiden kehittymistä. Fysikaalisesta biologiseen Skenaario voidaan aloittaa fysikaalisesta kvantti-teorian kuvaamasta todellisuudesta. Kvanttiteo-ria viittaa siihen, että todellisuuden perustaso on jonkinlainen "flux", jakamaton kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen (Bohm 1989, 161-162). Kvanttiteorian kuvaamalla tasolla, siis alkeishiukkasten ja atomien tasolla, tämä näkyy muun muassa superpositioilmiöinä ja EPR-paradoksissa kuvattuna epälokaalisuutena. Tällä tasolla ei ole sellaista pysyvyyttä ja jatkuvuutta, että esimerkiksi mittausten tekeminen siellä olisi mahdollista. Mittaus joudutaan aina tekemään käyttämällä niin sanotun klassisen tason lait-teita, joissa esimerkiksi mittaustulosten rekiste-röinti on mahdollista. Toistaiseksi ratkaisema-ton kysymys on, miten siirtymä kvanttiteorian kuvaamalta tasolta klassiselle tasolle itse asias-sa tapahtuu. Kvanttiteoriassa tämä tunnetaan mittausongelmana, mutta yleistettynä kysymys on itse asiassa siitä, kuinka tasolta, jossa ei ole mitään erillisiä ja pysyviä oliota, ylipäänsä voi-daan päästä tälle meidän arkielämän tasollem-me, jossa on niin paljon erillisyyttä ja pysyvyyt-tä, että tuottaa suuria vaikeuksia kuvitella, mitä tuollainen "flux" itse asiassa tarkoittaa. Tältä oletetulta perustasolta yritän edetä joi-denkin vaiheiden kautta, jotta syntyisi edes jon-kinlainen käsitys kuljettavan matkan pituudesta. Aluksi selvitän fysikaalisen systeemin ja orgaa-nisen systeemin eroa. Tätä voidaan lähteä tar-kastelemaan fysikaalisen systeemin mittauk-sesta. Tässä tarkastelussa ei ole merkitystä sillä, onko kohteena kvanttitason vai klassisen tason objekti. Mittauksen arkkityyppinä voidaan pitää Galileon tekemää vierintäkoetta, jossa kuulia lai-tetaan vierimään pitkin kaltevaa tasoa. Vaihtele-malla kaltevuuskulmaa saadaan mittaustulok-sina erilaisia vierintämatkoja. Kaltevuuskulma edustaa tässä mittauksen alku-ja reunaehtoja ja vierintämatka mittaustuloksia. On oleellista, että fysikaalisessa mittauksessa kokeen tekijä asettaa alku-ja reunaehdot ja rekisteröi mittaustulokset. Orgaanisen systeemin ymmärtäminen täs